Ötökät

Topi osaa laskea ne, sillä hän täyttää joulun jälkeen viisi vuotta ja on oppinut päiväkodissa laskemaan ainakin sataan. Niitä on seitsemäntoista. Topi on herkkä pikku taiteilija, joka pitää kaikesta hellästä ja kauniista. Ötökät ovat rumia. Niillä on paksu pää ja yksi musta silmä. Niiden takapää on lipottava kuin peräevä ja ne liikkuvat salamasti. Toiset livahtavat pytyn alle, toiset oven nurkkaan ja loput luikahtavat pitkin patterinputkea lattianreikään. Tavallisesti Topi panee kengät jalkaan vessaan mennessään. Kengillä ötököitä saa paremmin hengiltä kuin millään lyömäaseella. Nyt hän onnistuu listimään niitä kolme.

                      Kun illalla sytyttää valot suihkuhuoneeseen, siellä ötököitä juoksee vielä enemmän. Ainalämmin kaakelilattia oikein houkuttelee niitä pimeysluikerteluille. Päivällä niitä ei näy, sillä ikkunasta tulviva valo karkottaa läpikuultavat paksupäät. Mennessään iltaisin suihkuun Topi sytyttää valon pesutilaan ensin käytävän puolelta kurkottamalla ja vasta hetken odotettuaan astuu paljain jaloin pesuhuoneeseen. Silloin niljakkaita liikkujia saattaa nähdä enää vain muutaman sukeltautumassa lattiakaivoon.

                      Kun äiti vielä asui kotona, ötököitä oli paljon vähemmän. Topi ei ainakaan kiinnittänyt niihin minkäänlaista huomiota. Mutta kun äiti muutti pois, joka paikkaa tulee tarkkailtua enemmän ja varsinkin kaikkea mikä on alhaalla päin. Nyt Topi istuu vessassa ja tuijottaa mustia, litistyneitä saalitaan patterin alla. Hän istuu niin kauan, että Siiri jo ehtii kolkuttaa oveen ja ilmoittaa omasta hädästään. Topi tulee ulos. Siiri menee heti vuorostaan sisään. Valoja ei tarvitse välillä sammuttaa, eikä Siiri laita edes käsiä silmilleen. Topi on nähnyt, kuinka Siiri vessaan mennessään ensin sytyttää valon, peittää hetkeksi silmät, laskee kolmeen ja katsoo sitten vasta. Silloin ötökät ovat jo ehtineet piiloon. Se on kokeiltu tosiasia. Siiri on toista vuotta Topia nuorempi, ja äiti on sen opettanut laskemaan. Siirikin on kova metsästämään luikertelevaisia, kun sille päälle sattuu. Se saattaa läimäistä niitä vaikka kämmenellä, ja silloin Topia puistattaa.

                      On kulunut yli vuosi siitä, kun äiti lähti opiskelemaan. Ensin se tuli säännöllisesti iltaisin kotiin, sitten oli muutaman yön poissa ja viime aikoina se on hakenut Topin ja Siirin viikonlopuiksi uuteen asuntoonsa. Aluksi Topi ei huomannut mitään erikoista; päiväkoti, ulkoleikit ja isän iltasadut eivät ihmetyttäneet. Mutta sitten isä muuttui surullisemmaksi ja itkee nykyisin usein eikä  naura oikeastaan milloinkaan. Se vain käy töissä, laittaa ruokaa ja siivoaa. Isä on hyvä laittamaan ruokaa ja tarkka siivon suhteen. Se on opiskellut niitä ammattikoulussa.

                      Kaikenlaiset pikkueliöt pesivät liassa, ja sen takia isä on niin kova desinfioimaan, kuten se itse sanoo. Topi muistaa, että heti tämän talon ostamisen jälkeen tehtiin kosteusvaurioremontti. Suuret puhaltimet pauhasivat korvia vihlovasti monta viikkoa. Sen jälkeen he vasta pääsivät kunnolla muuttamaan. Isä panee kosteuden syyksi, että heillä on ötököitä. Ne vain eivät millään häviä. Yläkerran vessaan niitä ei tule, mutta alakerran märkätiloissa ne viihtyvät. Joskus isä ostaa kaupasta suihkutettavaa myrkkyä. Silloin ei niihin tiloihin saa mennä moneen tuntiin ja ötökät häipyvät joksikin aikaa kokonaan. Koko elämä on heti mukavampaa, mutta pian taas ötökät ilmestyvät.

                      Tänään Siiri on ollut koko päivän sairas, kuumeinen ja väsynyt. Mummu on ollut hoitamassa. Kun isä tuli työvuorosta, se keitti makaronia ja jauhelihaa, eikä Siiri saanut niellyksi yhtään lusikallista, vaikka se on sen lemppariruokaa. Isä tuli taas surullisemmaksi, sen Topi huomasi. Hän kiipesi isän polvelle ja kiersi kätensä tämän kaulalle. Iltasatua ei nyt lueta, sillä Siiri nukahti olohuoneen sohvalle kesken videonkatselun. Hellästi isä kantaa Siiri ”simpukkansa” yläkertaan, ja Topi laahautuu puolinukuksissa perään.  Kulkue on kuin hiljaisella surumarssilla. Isä on ollut illan ajatuksissaan, katsellut ikkunasta ja huokaillut. Mummun kanssa ne jotakin supattivat, ennen kuin mummu lähti. Topi ei kuunnellut edes salaa. Hän ei halua kuulla illalla mitään ikävää.   

                      Talon yläkerta hiljenee. Ennen nukahtamistaan Topi näkee ikkunasta puolikuun, mutta ei tähtiä. Kun kuuta oikein kauan tuijottaa, sen naama tulee tutun näköiseksi. Leuka on kuin äidillä. Hän muistelee, miten äiti ja isä pimeinä iltoina sytyttivät kynttilän olohuoneen pöydälle ja istuivat vierekkäin sohvalla kuunnellen hempeää musiikkia. Heillä kotona on paljon levyjä ja kasetteja. Siirin kanssa he leikkivät niillä ja tekevät niiden kansista torneja ja taloja. Hiljalleen kuun ylle leijailee ohut pilvi ja pienet silmät painuvat kiinni.  

Topi herää keskellä yötä, kun Siiri tulee takaisin huoneeseen. Se kertoo menneensä alakertaan, koska oli tuntenut yökötystä. Jotta ei häiritsisi toisten unta, se oli hädissään kiirehtinyt alavessaan, mutta ennen kuin oli ehtinyt pytylle, kaikki oli ryöpsähtänyt käytävän matolle. Siiri oli ”kyllä siivonnut jälkensä”, mutta Topilla heräävät pahat aavistukset. Hän ei halua nähdä isän aamulla masentuvan kaikesta sotkusta ja lähtee alas rappusia. On pimeää, hän ei halua sytyttää valoja, ettei isä heräisi. Hän kulkee pimeässä ottaen seinästä tukea ja napsauttaa valon vasta alakerran katkaisijasta.

Käytävässä on imelä oksennuksen haju. Siiri on siivonnut pahimmat, mutta matolla on ainakin miljoona ötökkää!  Topi sieppaa isän aamutohvelin ja aloittaa ankaran teurastuksen. Häntä nielettää. Kontaten hän huiskii kengällä sinne tänne. Luikertelijoita kuolee kymmeniä. Topia alkaa nyyhkytyttää. Monta asiaa tulee mieleen.

Topi muistaa, kun viimeksi oltiin isän kanssa mummon, äidinäidin, luona. Mummo oli leiponut suklaakakkua ja ollut hyvin halaavalla päällä. Siiri ja hän olivat leikkineet mummon huoneessa, kun muut olivat puhuneet vakavia olohuoneessa. Jotain ystävyydestä, kiitollisuudesta ja muusta Topi oli kuullut heidän keskustelevan, mutta ei ollut ymmärtänyt, mistä oikein oli kysymys. Kun he olivat lähteneet kotiin, Topi oli auton takaikkunasta nähnyt mummon itkevän portailla. Kontatessaan ötököiden perässä häntäkin alkaa itkettää rajusti. Polviin ja sydämeen sattuu. Hän huomaa, että isä on herännyt ja tulossa alas rappusia.

   - Niitä on ainakin satakymmentä, hän sanoo ja pyyhkii pikaisesti kämmenselällä kyyneleet pois poskiltaan.

   - Topi ”tollukkani”, nämä ötökät eivät metsästämällä lopu, sanoo isä hellästi, puristaa pojan syliinsä, ja he itkevät yhdessä.

   - Ainakin niitä on nyt vähemmän, pieni poika lohduttaa.

   - Aika tappaa ötökät, jatkaa isä hiljaisena.

   - Isi, minulla on huono olo, kuuluu portaitten yläpäästä Siirin hento ääni.

Isä kantaa Topin yläkertaan, peittää molemmat mollukkaisensa sänkyyn ja hieroo heidät varpaista uuteen uneen. Sitten hän vetää verhon ikkunan eteen. Kuu on niin kummallinen tänä yönä.

 Tämä on vanha kirjoitus. Terttu