Siili

 

”Oi, sanoi siili, olen surullinen siili, niin yksinäinen jotta! Ja se on aivan totta!”
- Kuinka minä tähän kivikasaan oikein jouduinkaan? Kahden asfaltilla makaavan kissan välistä vipelsin tänne seinän viereen suojaan. Vaaleanpunainen ja vihreä kastelukannu seisovat tuossa jäykkinä ojennuksessa. Vaikka kuinka yrittäisin keskustella, eivät ne, eikä liioin seinällä riippuva vesiletkukaan, puhua pukahda. Olisi kohteliasta edes tervehtiä! Minä tosin olen yleensä vähän sisäänpäin kääntynyt, pakkokin olla, kun tuo ihminenkin tuli tuohon vielä kuvaamaan. Mutta kuitenkin!
”Se yksinänsä eli ja piikein piikitteli ja piikkikuoren alla sitten itkeskeli.”