Yksi aamu erään Anna-Liisan elämästä

Minuuttipuuro kelluu lautasella rasvattomassa maidossa. Anna-Liisa tökkää pakastepuolukat lusikalla keskelle kiiluvaa margariinisilmää. Keitos pyörii kielellä.
- Ei vanha ihiminen tarvisse niin palijon! Anna-Liisa tokaisee kodinhoitajalle, jolla puuronkeittopaikka on jo kuudes kuluvana sunnuntaiaamuna.
Nuori kodinhoitaja ei varmaan uskoisi, että ennen vanhaan Anna-Liisa jo näihin aikoihin oli tullut navetasta lypsyltä ja ruokki puoliunista perhettään, kuten tämä nyt häntä.
Virttyneen vahakankaan oranssit unikot vilisevät pöydällä maitopurkin, leviterasian ja leipäpussin väleissä. Toista oli silloin, kun Anna-Liisa kattoi pöydän kauniisti, arkisin puuvillakaitaliinalla ja näin pyhisin itse kudotulla pellavalla. Ihme, että tyttäret ovat jättäneet edes äidin itsetekemät räsymatot lattialle. Lähes kaiken muun ovatkin riisuneet, muka huushollin hoidon helpottamiseksi.
Kaikesta huolimatta Anna-Liisasta on parasta, että hän saa asua kotona, syödä oman pöydän ääressä ja nukkua omassa sängyssä.
- Korijaa vain pois ja auta minut tuonne kiikkustuolhin, Anna-Liisa sanoo kodinhoitajalle.