Laskettelua

Tuosa ko pojanpoika rinthesä teki hyppyriä ensimäisistä lumista tuli mielhen omasta lapsuuresta:
Oli palijon lunta ja palijon koolla kulumakunnan kakaroita -  tietysti meirän sakki, Pesolan porukasta Jussi ja muut, en muista olivakko kanttorin pojat sillon mutta ainaki Peltoniemen Heikki ja Jylhän Lasse.  Siinä meirän kartanolla hypithin hangesa, mutta sei ollu mitään! Hihtähän ei voinnu mennä, kaikilla ei ollu suksia, monoista puhumattaka! No eikö porukalla keksitty, että menhän laskettelehan. Jokiranthan? Ei, kaikkein paras irea oli, että ko jostain saatas iso vetokelekka tai reki, mentäs hautuumaalle ja laskettais törmää alas. Tietenki panthin Kimmo ja minä asialle kysyhän Alikentalasta kirkkorekiä lainhan.
Met olthin hyvisä väleisä Veikon kans ja rohkiasti tehthin työtä käskettyä. Ja saathin reki. Navetan seinustalta se verethin kirkkomaalle, toiset kinnas ja toiset pönnäs. Ihan kirkon rappuin eesä reki lastathin täythen, isot pojat anto vauhtia ja hyppäsivät sitte jalaksille.
Siinä tuli kova kyyti! Eikä tietenkä mikään ollu hallinnasa. Reki meni tuhatta ja sataa suorhan Priitan Kallen tuvan vierestä Alikentalan airan läpi Pesolan pellolle. Aitalaurat vain lensi. Siittä tuli katastrooffi. Isoimmat linkasi heti karkhun, pienimmät rääky ja toiset lähti niitä viemhän kotia. Siinä me Kimmon kans seisothin. Ei auttannu muu ko vetää reki hilijasuuresa takasin navetan työte. Aitalautain nauloja me koitethin sovittaa tolophin jäänheishin reikhin ja sitte hilipasthin kotia.

Eikä Veikko puhunnu asiasta ikään mitään! Ihan takuulla se näki ne reenjalasten syvät jälijet hangessa ja huomas, että aitaa oli yritetty korijata. Meitä kyllä nolotti kauan jäläkhenpäin, Veikko varmasti tiesi sen.