Laskettelua
Tuosa ko pojanpoika rinthesä teki hyppyriä ensimäisistä
lumista tuli mielhen omasta lapsuuresta:
Oli palijon lunta ja palijon koolla kulumakunnan kakaroita - tietysti meirän sakki, Pesolan porukasta
Jussi ja muut, en muista olivakko kanttorin pojat sillon mutta ainaki
Peltoniemen Heikki ja Jylhän Lasse.
Siinä meirän kartanolla hypithin hangesa, mutta sei ollu mitään! Hihtähän
ei voinnu mennä, kaikilla ei ollu suksia, monoista puhumattaka! No eikö
porukalla keksitty, että menhän laskettelehan. Jokiranthan? Ei, kaikkein paras
irea oli, että ko jostain saatas iso vetokelekka tai reki, mentäs hautuumaalle
ja laskettais törmää alas. Tietenki panthin Kimmo ja minä asialle kysyhän
Alikentalasta kirkkorekiä lainhan.
Met olthin hyvisä väleisä Veikon kans ja rohkiasti tehthin työtä käskettyä. Ja
saathin reki. Navetan seinustalta se verethin kirkkomaalle, toiset kinnas ja
toiset pönnäs. Ihan kirkon rappuin eesä reki lastathin täythen, isot pojat anto
vauhtia ja hyppäsivät sitte jalaksille.
Siinä tuli kova kyyti! Eikä tietenkä mikään ollu hallinnasa. Reki meni tuhatta
ja sataa suorhan Priitan Kallen tuvan vierestä Alikentalan airan läpi Pesolan
pellolle. Aitalaurat vain lensi. Siittä tuli katastrooffi. Isoimmat linkasi
heti karkhun, pienimmät rääky ja toiset lähti niitä viemhän kotia. Siinä me
Kimmon kans seisothin. Ei auttannu muu ko vetää reki hilijasuuresa takasin
navetan työte. Aitalautain nauloja me koitethin sovittaa tolophin jäänheishin
reikhin ja sitte hilipasthin kotia.
Eikä Veikko puhunnu asiasta ikään mitään! Ihan takuulla se näki ne reenjalasten syvät jälijet hangessa ja huomas, että aitaa oli yritetty korijata. Meitä kyllä nolotti kauan jäläkhenpäin, Veikko varmasti tiesi sen.