Joulutarinani Joulua odotellessa sanoin ja sävelin -konsertissa Kaustisen kirkossa 26.11.2023

Onnellista joulun odotusta kaikille!

Kun tämän konsertin hommahenkilö Mikko Valo kertoi, että hän toivoisi minut joulutarinoimaan, tuli heti mieleeni, että hän varmaan ajatteli Eläkeliiton  Kaustisen yhdistyksen Tarina-arkku -kirjoja ja niiden joulutarinoita.  Kävinkin mielessäni niitä läpi. Ottaisinko kertoakseni Tastulan Arton Vintturin veljesten joulun, Puumalan Kullervon Joulunaikaa Alvarin kaupassa, Hanhikosken Karin Lipeäkalan hajun vai jonkun useammasta joulukirkkomuistelosta tai sittenkin Jouluevankeliumin vuosikymmenten takaa runomuodossa jne. ? Pitkään harkittuani tulin siihen lopputulokseen, etten voi viedä teiltä, rakkaat ystävät, elämystä lukea itse noita tarinoita Kaustislaisista tarina-arkuista tai kuunnella niitä jo valmiiksi luettuina yhdistyksen juuri julkaistusta ääni/kuvakirjasta. Joten sanoin itselleni:  - Come on, Mummeli! Kerro joku muu, oma tarinasi!

Ja se tulee tässä, kenties joillekin jo tuttu tarina: Elettiin vuotta 1996. Ensimmäiset lapsenlapsemme, Toni 6 v. ja Sini 5 v. olivat tulleet luoksemme joulunaluspäiviksi.  Se sopi hyvin. Olimmehan vielä tuolloin suht. nuoret ja energiset mummu ja vaari.  Ja kun Mummulla oli joululoma ja vaarilla pitkä vapaa, oli hyvä sauma värkätä lastenlasten kanssa kaikenlaista.

Vaari ja mummu panivatkin parastaan. Vaari pani peräkärryn auton perään ja haki lasten kanssa Hanhisen takaa jostain kytömaan laidalta kuuset pihalle ja tupaan, pisti jouluvalot paikoilleen ja muutenkin tonttuili taitojensa mukaan. Unohtamatta tietenkään enkelinkuvia uudella lumella tai karhunrinkiä kartanolla. Tuvassa haettiin sopivat paikat mummolan 58 erikokoiselle tontulle. Koristeltiin piparit ja rakennettiinpa peräti piparkakkutalo. Ylihyvää herkkua olivat mummun lihamakaronimössö, riisipuuro ja lätyt.  Yhdessä valittiin porukalla Halppiksesta uudet asut Barbielle ja ostettiin laatikoittain lisäosia TechnoLego-sarjaan.  PlayStation valloitti päivisin Mummolan olohuoneen. Babe-possun joulua vahdattiin VHS-videolta yömyöhään. Viikko kului vauhdikkaasti.

Tuli aattoaamu. Mahat täynnä mummun herkkuja ja auton takakontti pullollaan pukin avuksi hankittuja paketteja lähdettiin matkalle kohti kotia.  Vähän haikeana mummo käänsi Opelin keulan Toholammin tielle. Toni takapenkillä nukahti jo Kolalla, mutta Sini kuskin vieressä oli sirkeimmillään.  Ullava ohitettiin laulaen tuttuja joululauluja matkan ratoksi.
Viimein, vähän ennen määränpäätä, tuli pieni tauko.  Siinä mummulle tuli mieleen kysellä Siniltä kuluneen viikon vaikutelmia. Olihan parhaaseen pyritty. Mikä lienee tästä ylettömästä yrittämisestä jäänyt päällimmäiseksi? Kysymys kuuluikin:
- Mikä oli yhdessä vietettyjen päivien aikana ollut mukavinta?
Syntyi syvä hiljaisuus. Pitkän miettimisen jälkeen pienen tytön kasvot kirkastuivat ja hän vastasi onnellisen oloisena:

-          Se, että sai keskellä yötä kömpiä mummun kainalhon!

Mummulla nousi pala kurkkuun ja silmiäkin rupesi räpytyttämään.  

Paluumatkalla autossa mietin monenlaista. Ja niin olen miettinyt monena jouluna tuon opettavaisen tapahtuman jälkeenkin. Edelleen hössötän joulun alla, siivoan, leivon ja käyn läpi järjettömän joululahjasouvin. Ja totta kai jouluun kuuluvat tontut ja kilikellot, enkelit, jouluvalot, perhepiiriin syntyneet traditiot, kuin myös joulunsanoma ja joulurauha. Mutta iso kysymys nousee esiin jossain vaiheessa: Minkälainen olisi minun joulutarinani tänä jouluna? Jospa meistä jokainen syventyisikin tänä jouluna hetkeksi miettimään, minkälaisen tarinan jätän jälkeeni tästä joulusta.

Netistä löytämäni erään Birgit-mummon, Birgit Ahokkaan, joulurunon sanoja mukaillen toivotan: Ainutlaatuisia joulutarinoita itse kullekin!

Nyt mielessäni utuisen matkan teen

ja palaan muistojen lapsuuteen,

jolloin joulu oli sadun ihmemaa,

ja kaikki siinä kuin unelmaa.

 

Vaikka aika oli köyhä ja puutteellinen,

oli joulun tunnelma täydellinen.

Jostain äiti herkut taikoi ja loi,

ne tyhjästä leipoen pöytään toi.

 

Tuoksui rakas kotimme kanelilta,

joulukuusen oksilta, omenilta,

joulupuuronkin aromi ihanalta,

kun se leijaili ilmoille kannen alta.

 

Kunpa tunteet lapsuuden saisin takaisin,

ne lapsenlapsille muistoiksi jakaisin.

Kaiken lämmön, hellyyden, rakkauden

soisin aarteeksi seuraavain polvien.

 

 

 

Vuosia sitten kokeilin vähän realityä!

Potkaisuja!

 Siitä on kaksi vuotta - kaksi toivotonta, toivorikasta vuotta, kun viimeksi kävelimme tällä rantatiellä. Silloinkin purppuranpunaiset vaahteranlehdet tarttuivat saappaisiimme ja kuoviparvi huusi jäähyväisiään rantavedessä uiville sinisorsille. Käsikkäin kävelimme silloinkin. Hymyilimme toistemme silmiin. Elämä oli iloista leikkiä. Naurumme kirposivat korkeuksiin palaten sieltä usvaisen auringon syyssäteissä alas märkään nurmikkoon.

Sinä potkaisit riemukkaasti tielle vierineen kiven takaisin rantatöyräälle ja otit jopa muutaman tanssiaskeleen.

Nyt et potkaise - et ole potkaissut kahteen vuoteen. Kaksi vuotta elämä on ollut venytystä ja voimistelua, kuntoutusta ja terapiaa. Auringon säteen olet poiminut vain ajatuksissasi ikkunan takaa. Vaahteranlehti on jäänyt vuoteesi viereen, kun minä märkine saappaineni olen hetkeksi poistunut luotasi.

 Mutta sinä potkaiset vielä! Tartu vain tiukemmin käsivarteeni ja katso, kuinka kuovit lentävät korkealla.