Saviluoma, Kaustisen Mansesteri

 

 

Kun Kaustisen Osuusmeijeri vuonna 1916 kuskasi kirnunsa ja separaattorinsa aikaisemmilta sijoiltaan Ali-Kentalasta lähes nykyiselle paikalleen joen töyräälle, ja kun maitotonkkien kalina alkoi kiiriä pitkin Perhonjoen pintaa, raamisaha siellä jo jyskytti rannalla, sirkkeli sähisi ja jauhomylly pyöri.

Isonkankaan Santeri, suurliikemies, laajensi sekä sahaansa että myllynsä toimintaa ja paransi patoa. Hän vastasi kuuleman mukaan viereisestä nahkurinverstaastakin. Verstaalta kyläläiset käydessään ostivat saippuaa ja verstaan pirtissä oman väen lisäksi saattoivat kylpeä myös ne saviluomalaiset, joilla ei syystä tai toisesta vielä ollut omaa saunaa. Kylien isännät ajoivat hevosilla heinähäkeittäin parkittua pajun kuorta Saviluomaan nahanparkitsijan tarpeisiin.

Kun sähkövoima alkoi vallata alaa, Kaustisen miehet perustivat Kaustisen Sähkö- ja Saha- Koneosuuskunnan, joka osti sähköaseman paikaksi Pirttikosken Sahalaitoksen ja rupesi luomaan kuntaan laajaa sähkönjakeluverkostoa. Se lunasti käyttöönsä alempana sijainneen jauhomyllynkin. Niillä sijoillaan tosin eivät jauhinkivet eikä siipiratas pyörineet oikein pitkään, sillä osuuskunta muutti myllynsä Mosalankosken rannalle.
Saviluomassa Meijeristä muodostui vähitellen keskeinen tekijä. Sen konttorista hoidettiin sähkölaitoksen toimistoasiat, ja Kentalan Oskari, Posti-Oska, toimi luontevasti sekä sähkölaitoksen että meijerin isännöitsijänä. Munaosuuskuntaan kuuluvat kanankasvattajat toivat munia meijerille eteenpäin toimitettavaksi joka torstai. Kylien karjakot tekivät kokeitaan meijerin laboratoriossa.

Vuosien vieriessä Saviluoman maisemat muuttuivat ja toiminnot monipuolistuivat. Kolmekymmentäluvun alussa Puumalan Alvari pani pystyyn kaffilan ja kaupan sekä leipomon, jonka nisupossut ja kanelileivät veisivät voiton uuden vuosituhannen viinereistäkin. Myös meijeri rakensi uudet komeat toimitilat. Vuonna 1938 Suomen Kuvalehti kirjoitti Kaustisen meijerirakennuksen olevan ”kuin mikäkin linna”.

Kun osuusmeijerin höyrypilli päästi ilmoille vihellyksensä, tarkistettiin kylällä kellot. Separaattorit ja kirnut pyörivät päivittäin. Kyliltä kuskatusta maidosta kuorittiin kerma ja kuljetettiin kurnaalina tuottajille takaisin. Kerma kirnuttiin voiksi, jota kyydittiin aluksi hevosilla Kokkolaan, myöhemmin kiitolinjakuljetuksena kauemmille kauppapaikoille, aina Helsinkiin asti. Myös meijerin välittämät rehut ja siemenet saivat kyytiä kylille.

Tienpätkä Kappelista Saviluomaan eli Förskottikatu tuli tutuksi monelle meijerinkävijälle, ei ainoastaan etumaksun hakijoille. Varsinkin vuosisadan puolivälin jälkeen meijerin maitomyymälä oli kirkonkylän lehmättömien ja tinkimaidottomien rouvien kohtauspaikka. Aamuisin he kapusivat ylös meijerin konttoriin ostamaan merkkejä, joilla saivat alakerran myymälästä hinkkeihinsä maidot ja kermat. Erityisesti kermalla terästetty piimä maistui kyläläisten kielillä. Koneenhoitaja, Meijeri-Aaro, tinasi työtiloissaan kuparipannuja ja maitoastioita. Meijerin kirjanpitäjän, Posti-Eeron, veikkaustoimisto keräsi palautuspäivänä konttorin täyteen voittopottia tavoittelevia talollisia, samalla tarinoimaan ja tupakkia porukalla tupruttamaan.

Kaustisen Saviluoma oli kuin Manchester City. Teollisuus kukoisti, palveluita löytyi mitä moninaisimpiin tarpeisiin. Saha sauhusi vientiin. Myllytarhalla lautataapelit kohosivat korkealle, ja puutavaravaunut puksuttivat edestakaisin pitkin varta vasten rakennettua rautatietä. Lautatarhan takana Vasaramyllyn kivet jauhoivat kauimmaistenkin kyläläisten jyvät, ja pärehöylä vinkui omaan tahtiinsa. Osuuskunnan puimakone odotti suojassaan seuraavan syksyn satoa.
Kaustisen kunnan sähkö-, saha- ja myllylaitokselle toimitettiin akut lataukselle ja meijeriltä noudettiin tarvittava tislattu vesi. Pajassaan Penttilän Eevertti takoi viikatteita, teroitti niittokoneen teriä ja korjasi polkupyöriä. Hänen poikansa Kengitys-Pentti kengitti hevosia. Luoman toisella laidalla, vähän etäämmällä jokirannasta, verstaassaan Penttilän Samuli suutaroi kenkiä, mökissään kukkulalla Kraatari-Martti, pitäjän paras prässääjä, ompeli mittatilaustyönä asiakkaille housuja. Toisella puolella törmää Tuominiemen autokorjaamossa pantiin mottoripelit ajokuntoon, ja Jokelan Puunjalostus valmisti samassa rakennuksessa omissa tiloissaan ovia ja ikkunoita.

Aivan sillankupeeseen joen rannalle rakennettiin paloasema, josta hälytyksen tullen Paavolan Laurin mullikka-auto starttasi kohti tulipaloa lavalla pumput, letkut ja paljon vapaaehtoisia palomiehiä. Kunkaan Lauri kyydissä töräytti torvea. Paloaseman pihan tuntumassa pidettiin määräajoin varsa- ja tammanäyttelyitä, joihin isännät laajalta alueelta maakunnasta toivat hevosiaan kantakirjaan merkittäviksi.
Onnelan Heikki piti uimakoulua meijerin rannassa ja ohjasi koululaisten kesäleiriä korkeammalla töyräällä. Saviluoman kentällä pidetyissä puulaakijalkapallo-otteluissa mittaa ottivat Saviluoman Myllyveikkoja vastaan niin Alikylän Saapas, Järvelän Reipas kuin Tanhuanpään Töppönenkin ja monet muut paikalliset ”urheiluseurat”. Kiertävät tivolit tarjosivat sirkushuveja koko perheelle vähintäänkin kerran suvessa Myllytarhalle pystytetyissä katoksissa ja karuselleissa.

Vuosituhat vaihtui, viimeiset vuosikymmenet olivat tehneet tehtävänsä. Saviluoman maisemissa kehitys oli kulkenut omaa rataansa. Sahasta, Alvarin toorista ja Kukkulan kraatarista olivat jäljellä vain mukavat muistot. Kuparipannut oli tinattu, niittokoneen terät teroitettu ja akut ladattu, ainakin siltä erää. Myllytarhan perällä vaiti seisovan Vasaramyllyn ovet olivat säpissä, eikä myllärin jalanjälki enää piirtynyt jauhonpölyisiin lattialankkuihin. Pärehöylä ja puimakonekin olivat poissa.

Saviluoman sydämessä Kaustisen Osuusmeijeri jatkoi jonkin aikaa kasvuaan. Yli sata vuotta toimineen, tehokkaan tuotantolaitoksen ajanmukaiset rakennukset seisoivat kahta puolta Siltatietä. Uusimman automatiikan avulla kuorittiin maidosta kerma, joka kirnuttiin voiksi. Maitoa myös pakattiin. Kuitenkin meijerin kuuluisan ja palkitun voin valmistus loppui uuden vuosituhannen toisella kymmenellä. Maitoa ei enää separoitu paikan päällä, vaan meijeristä tuli keräilykeskus, maidonvälittäjä. Meijerin hallinnossa ja toimijoissakin koettiin monia muutoksia.

Elämä jatkuu. Maitoautot kurvaavat yhä meijerin pihan kautta. Oman, monipuolisen myymälän valikoimissa on tarjolla muutakin kuin maitovanua. Määrälauantaisin kananmunakennot ja muut ruokapuolen lähituotteet vaihtavat Rekossa omistajaa. Meijerin tiloissa on myös ajan mittaan ollut vuokralla eri alojen toimijoita.
Sähkölaitos Pirttikosken päällä, oltuaan välillä kunnan, sittemmin Korpelan Voiman ja muidenkin toimijoiden omistuksessa ollut, vaihtaa vielä vesivoimaa kilowateiksi, mutta vartoilee muutoksia. Entisen verstaan ja puretun paloaseman paikalle rantaan myöhemmin rakennettu puisto huvimajoineen on sekin jo historiaa.

Penttilän silta on yhä paikoillaan, tosin aidastuneena ja painorajoituksella. Se muistelee haikeudella aikoja, jolloin sen kannella kopistivat Santerin kaffilan tytöt koreineen ja kuparipannuineen viemään kahvia meijerin konttorissa kokoustaville isännille. Silloin tällöin se palaa ajatuksissaan muinaisaamujen maitotonkkien kalinaan ja hevosten kavioiden kapseeseen, toisinaan taas iltahämäriin, jolloin paikallisten poikamiesten polut johtivat meijerikköjen akkunan alle. Tai sitten sen mieleen muistuvat myöhempien kesien siltatanssit, joita festivaalikeskiviikkoisin tanssittiin meijerin pihassa. 

Kun vielä jokin aika sitten ambulanssi ampaisi Saviluoman päivystysasemaltaan hälytysajoon, kauas kaikuva sireenin ulvahdus havahdutti sillan mietteistään ja sekoitti lähellä pulppuavan suihkulähteen solinan.  

Mutta aika rientää ja kaikki muuttuu. Siitä huolimatta vanha silta kantaa urheasti entistä kiireisemmät kauttakulkijansa yli hiljalleen virtaavan Perhonjoen. Omassa rauhassaan se unelmoi, josko joku joutaisi pysähtymään hetkeksi sen pusupenkeille ja muistelemaan menneitä tai edes toviksi tähyämään ylös uudemman sillan ja sillä soljuvan liikenteen suuntaan.

Terttu Hanhikoski
Kaustisen Osuusmeijerin 100-vuotisjuhlakirjaan vuonna 2005 kirjoittamaansa mukaillen