Laulu rakkaudelle

Viime yönä unta odotellessa palasin mielessäni  Laulu rakkkaudelle -televisioiltaan. Ajatus alkoi laukata.  Mitä jos minut kutsuttaisiin ohjelmaan? Päässäni vilisi vaihtoehtoja, sekä yllättäjästä että yllätyksen toteuttajasta. Niitähän mulla ON legioona! Viimein nukahdin.
Sitten valot alkoivat leiskua, ja lempilauluni Odotusta Pariisissa tunki sisään oikeasta, paremmin kuulevasta, korvastani. Ihana Tapani Perttu käveli parrasvalojen tulituksessa kohti valkoisella tuolilla istuvaa minua ja tunnusti: ”I love You in the morning and love you, when we go to bed. These are all the words we've ever said."  Ah!

Heräsin. Pieni valonkajo pilkisti kartiinan raosta, ei mitään räiskyvää, kaikki oli hiirenhiljaista. Tapani Perttukin on jo useamman auringonkierron hapuillut englanninkieltä tuonpuoleisessa!  Laulu loppui kesken, eikä selvinnyt edes, kuka minut yritti yllättää. Ei auttanut muu kuin ähkien kääntää kylkeä, jatkaa itseironiaa ja jäädä odottamaan seuraavaa yllätystä.

Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta.